2/28/2013

MONROE

idmarilynbeanie
paita/shirt GT | farkut/jeans TOPSHOP | takki, laukku ja kengät/bomber, clutch & shoes H&M | pipo/beanie 2ND HAND

Paluu tutulle ja turvalliselle graffiti(tai siis töherrys)seinämälle, ahaha. Sori jos nyt joitain jo kyllästyttää tämä ainainen saman seinän edessä jöpöttäminen, mutta toi paikka on vaan niin kätsysti tässä lähellä ja tarpeeksi hiljainen, jotenka kuvaushommatkin hoituvat sitten myös aika sutjakkaasti. Mutta jahka tässä nyt olosuhteet muuttuvat hippasen keväisemmiksi/kesäisemmiksi, ajattelin lähteä jalustan kanssa vähän kauemmaksi seikkailemaan ja etsiskelemään mahdollisia uusia jänniä kuvauslokaatioita.

Sitten jos mentäis asian ytimeen. Mitäs tuumaatte viimeisimmästä, oikeesta JYTKY-päähinelöydöksestä? Viittaan siis tietenkin valkoiseen Marilyn-pipoon, jonka löydöspaikkana oli mikäpä muukaan kuin UFFipuffi. Mä tykkään että se on aika mmmieeeelenvikasen hieno. Ehkä vähän reilummankokoinen tosin, mutta eipähän ainakaan tarvitse sitten ihan pipo kireellä kuljeksia, ehheh. Mä en henkilökohtaisesti mikään suuri Marilyn-fani ole ikinä ollut, mutta pipon idea (ei kuvaa, vaan pelkät piirteet, joista tunnistaa kuka kyseessä) oli niin hauskasti toteutettu, ettei oikeastaan niin väliä kenen naama siinä koreilee. Ja valkoinen värikin saattoi hieman edesauttaa melko pikaisen ostopäätöksen syntymistä, heha.

***
Aaaaand back to the good old graffiti wall, haha. Hope you're not too tired of seeing it, that place is just so conveniently situated (=near where I live) and deserted enough, so I quite like taking pics there. 
But hey, what d'you think of my new fabulous Marilyn beanie? I think it's insanely cool and not just because of the white colour, hehe. I like how it doesn't show the whole face but just the features which still make the person on it recognizable. Saw it at a thrift store and didn't really think twice if I should get it or not! :)

2/27/2013

GIMME GIMME


all items from Topshop.com

Wääääää noi Topshopin valkoiset nauhanilkkurit on tällä hetkellä ehkä jotain siis-tein-tä mitä tiedän!! Eikä mulla olis mitään cropattua farkkupaitaakaan vastaan. Tai sulkakollaria. Tai kuutiokorviksia. Okei nyt Outi takas sen tenttikirjan pariin. 
Ei mul muut.

***
Oh. My. God. Those white lace-up boots are like the coolest shoes of the whole universe at the moment. Mmmust. have. Why. am. I. writing. like. this? LOL. Okay, gotta get back to studying now, blah. Just had to take a little break in the form of day-dreaming of all the lovely goodies out there...and I'm not talking about candy... Although I could be :D

2/25/2013

ASYMMETRY

idsifonkihame
college/sweater GT | hame/skirt CRISTELLE&CO | kengät/heels SEPPÄLÄ | kaulakoru/necklace KAPPAHL | meikkipussukka, rannekoru ja sormus/make-up bag, cuff & ring H&M


Lauantain hulmuavat helmat. Tai helma. Fotot jälleen mestarikuvaaja äiskän taidonnäyte >:]
Ps. Jessssssss Anne Hathaway pokkas kuin pokkaskin sivuroolistaan Les Misérablesissa Oscar-pystin! Huraa Anne! Samoin iloitsen suuresti aina yhtä vakuuttavan Christoph Waltzin (paras miessivuosa), sekä erityisesti parhaasta ohjauksesta palkitun Ang Leen, puolesta!! Miekkonen on kuulunut jo hyvän aikaa mun ehdottomiin ohjaajalemppareihin, eikä Piin Elämä todellakaan jää tämän aikaisempien huippuohjausten (mm.Järki ja Tunteet -94, Jäämyrsky -97, Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme -00, Brokeback Mountain -05) varjoon. Päinvastoin, melkeinpä Broukkiksen tasolle nousee ainakin mun kirjoissa.

***
Saturday's look of sleek and elegant chiffon teamed up with a sweatshirt for a more casual touch :)
Ps. OMG yessss she did it! Couldn't be more happier for Anne Hathaway for being rewarded with the best supporting actress Oscar! I'm also thrilled that Ang Lee was rewarded as the best director since he's been one of my absolute favorite directors for quite some time now and I love love LOOOOVED Life of Pi to death.

2/24/2013

SNAPS FROM HERE & THERE

Aah, the smell of movie popcorn...nothing beats it. And the taste isn't bad either :P
Crossing my fingers for Hugh Jackman and Anne Hathaway at the Oscars tonight (well, tomorrow morning actually). These guys did the performances of their life.
At the finale of the "New Music Song Contest" a few weeks ago. The pics of the actual show turned out crappy so these are unfortunately all I have to offer, sorry :/
cute cocoa :]
Had a little diy hair-dye project going on the other day. The end result didn't quite turn out identical with the package, which I knew to expect, but I think it looks ok enough. You'll see the new due in the next outfit post!
Ready for Easter in my new chick yellow oversize knit I came across at the (apparently never ending) Zara sales.
By far the yummiest fried chicken and noodles I've tasted in a while at this new Chinese place called Chinese Panda Garden :]
Just had to show you my new cool gym pants, haha! And on the right you can see the new Spring look of my bathroom, LOL. Don't ask me why I edited these pics together...

2/23/2013

LIME

idlimeneule
takki/coat VERO MODA | neule/sweater LINDEX | paita/shirt GT | hame ja laukku/skirt & clutch H&M | kengät/shoes 2ND HAND | rannekoru/cuff MONKI

Viime torstain lookki, josta mulla tulee mieleen lime-valkosuklaa -juustokakku (sitä saa Hansan Brownzista) ja voisinpa sanoa, että se toimi asun alkuperäisenä inspiraation lähteenä, mutta siinä tapauksessa mä vähän värittäisin tylsää totuutta... joka on siis yksinkertaisesti se, että mä olen tällä hetkellä totaalisen hullaantunut valkoisen ja kirkkaiden värien yhdistelmiin. Ärsyttää vaan, kun toi valkoinen tuppaa olemaan valitettavasti myös aikamoinen likamagneetti. Ainakin omassa käytössä >:/
Kuten kuluvan viikon postaussaldosta voi jotain päätellä, ei tasapainoilu blogin päivittämisen ja muiden elämän velvoitteiden välillä tällä hetkellä ehkä suju aivan niin mallikkaasti kuin voisi toivoa, mutta kovasti yritän skarpata. Oon huomannut, että ihan lyhyenkin postaustauon jälkeen aina vähän jännitän, onko täällä ylipäätään enää ketään, haha. Onneksi kuitenkin moinen hötkyily on ainakin toistaiseksi osoittautunut aiheettomaksi...:)

Mutta hei, elämme jännittäviä aikoja ihmiset. Tänään ratkeaa Putouksen sketsihahmokisa ja huomenna jaetaan leffamaailman himotuimmat pystit eli tietenkin Osku Oscarit. Mä olen käynyt katsomassa kolme parhaan elokuvan kategorian ehdokkaista, mikä on aika surkea suoritus, ottaen huomioon, että jälleen tänä vuonna uhosin katsastavani niistä jok'ikisen. Eilinen Les Misérables (ohj.Tom Hooper,2012) jätti aika sanattomaksi ja mä haluaisin mielelläni palkita jokaisen elokuvassa esiintyneen näyttelijän helvetinmoisesta heittäytymisestä. Harmi vaan, että mulle ei ole annettu valtuuksia jaella niitä pystejä. Paitsi että musikaalifanina saan kiksejä mahtipontisista joukkolaulukohtauksista ja suureellisen tunteikkaista melodioista, niin kun nämä vielä yhdistää roolityöskentelyyn, jossa näyttelijä sata lasissa suunnilleen vereslihalla antaa sille tulkinnalle KAIKKENSA mitä irti vaan voi ihmisestä lähteä niin...No tuloksena mun kohdalla on näköjään ainakin se, että kyynelehdin vuolaasti joka kohtauksessa. ÄÄÄÄ vitsit mä voisin jutella Misérablesista ja muista leffoista ja Oscareista vielä vaikka kuinka paljon, mutta koska suurin osa on kuitenkin lopettanut tän tekstin lukemisen jo ekan kappaleen jälkeen, niin ehkä vain annan olla. Mutta varautukaa siihen, että palaan vielä asiaan huomenna (ja todennäköisesti vielä ylihuomenna xD).       

***
Well hi there. I'm sorry for being such a lazyass but this translation will be a LOT briefer than the finnish bit above...just got a little carried away and poured my heart out a little about the Oscars (tomorrow, EEEEEK) and one of the "best movie" nominees I went to see yesterday, Les Misérables (dir.Tom Hooper, 2012). I was pretty speechless and blown away by the whole experience...The music was out of this world beautiful but what most impressed me was the strong performances of every single one of the actors and actresses included. They truly gave their ALL and put their heart and soul into their roles and I just get chills even thinking about it. Didn't leave the movie theatre with dry eyes, that's for sure. And I just LOVE movies like that, the ones that really move you to the core, you know? 
But yeah, suppose I could say a few words about the outfit as well, haha. Well... it kinda reminds me of this yummy white chocolate and lime cheesecake they have in my fav coffee house called Brownz......and thats all, LOL. 

2/17/2013

IN MY PJ'S

idleopardipökät
bleiska/blazer 2ND HAND | T-paita/tee CUBUS | housut ja kengät/pants & shoes H&M | laukku/bag ZARA | kaulakoru/necklace SEPPÄLÄ

Kirppistelyä kotinyhväyshousuissa. Sellaista oli päivän agendalla tänään. Tosiaan pyjamaosastolta ovat nuo Hennesin leopökät, mutta onneksi mikään laki ei toistaiseksi kiellä käyttämästä kotioleskeluun alunperin tarkoitettuja vaatekappaleita ulkosalla. Mites nää onepiecet-ihmiset? Haha. 
Paritin lökäpöksyt asiaankuuluvasti päivän kirppisteemaa mukaillen UFFin jättibleiserin kanssa ja uskaltauduin liukastelemaan uusissa nilkkureissa, joita ma niin rrrakashtan hemmetti vie! Vaikka päkiät ehkä ei yhtä paljon. Mutta aina kaikki ei voi olla tyytyväisiä.
Päivän saalis jäi aika vaatimattomaksi: yksi pipo. Mutta sitäkin siistimpi pipo! Laitan piakkoin jonkinmoista asua sen kanssa tulemaan. Sinänsä jännä, että mä olen toden teolla löytänyt päähineet nyt näin nollakeleillä, kun taas kovimmilla pakkasilla mä viritin epätoivoisena jotain kaulahuivia korvien suojaksi.

Mutta jöö, menen tästä lämmittämään jauhelihakastiketta. Ja yritän olla rikkomatta enää yhtään enempää astioita. Äsken pistin salaattikulhon tuhannen säpäleiksi... vähän harmittaa, oli se sentään kallisarvoinen ja hyvälaatuinen keräilyharvinaisuus Ikeasta.

***
Have to say I felt right at home in today's look since the leo pants I'm wearing are actually from the nightwear section and although I don't sleep in them, I mainly wear them as my comfy "relax pants" when I'm just cozying up at home. But luckily there's no law against thinking a little outside of the box once in a while :)
Rummaged around some second hand stores today and happened to find the coolest beanie I've seen in a while, can't wait to create an outfit around it! 

2/16/2013

SATURDAY INSPO

Suunnilleen kiljaisin ihastuksesta tälle ehkä maailman täydellisimmälle turkkitakille. Pisteenä i:n päällä överihienot valkoiset popot!
//Okay, so I actually squealed out of infatuation when I laid my eyes on this beyond perfect fur coat. The crazy cool white boots are the icing on the gorgeous cake!
Söpöt kultahippuhousut :>
//What a lovely pair of gold shimmer pants :>
Kerrassaan valloittava yhdistelmä sliipattua herrasmiestä ja rosoista renttua. Rakastan! (ja voispa täälläkin jo kuljeksia ilman sukkia.)
//I'm absolutely and utterly in love with this "edgy gentleman" look!
Raitoja siellä, raitoja täällä...
...raitoja joka säällä? (lol, ehkä jätän riimittelyn sen oikeasti hallitseville...)
"Selaan coolina iPhonea muka huomaamattani, että minua kuvataan"-herra sangen tyylikkäänä pappahousuissaan ja väljissä kerroksissaan :)
//Mister "browsing my iPhone while supposedly not being aware of being photographed" looking sharp in his loose layers and granpa pants :)
Nämä vermeet voisin vetäistä vaikka tältä istumalta päälleni, muuttamatta kokonaisuudesta oikeastaan mitään. No paitsi ehkä laukun. Pitkä valkoinen takki mulle heti kyllä kiitos.
//Would wear this look in a heartbeat. A long white coat, oh yes pleaaaase!
Okei, tämän mallitytsyn eleettömän ronski tyyli taasen ei ehkä ihan yhtä hyvin toimisi meikäläisen yllä(vaikka olisi toisaalta erittäin hauska kokeilla), mutta siitä huolimatta tykkäilen täysillä! 
//Loving the rugged and effortless look on this model chick though I doubt it would work nearly as well on me as it does on her!
Oikeesti, mistä nää repii näitä täydellisiä karvatakkeja?
//Seriously, I wanna know where these people shop their gorgeous fur coats from!?